maanantai 14. helmikuuta 2011

Saako meillä erehtyä?

Pitäisikö ylioppilaskirjoitusten merkitystä korostaa pääsykokeiden sijaan? Kuinka saada ihmiset mahdollisimman nopeasti jatko-opintoihin ja valmistumaan? Kuinka lyhentää opiskeluaikoja yliopistossa? Kuinka saada mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti lisää raaka-ainetta taloudelle, joka tarvitsee koulutettuja työntekijöitä?

Olen ymmälläni. Vuosia suomalaisen koulutusjärjestelmän ehdoton vahvuus on ollut sen monipuolisuus - ulkomailla asuvat ja opiskelevat ystäväni kadehtivat suomalaisten mahdollisuutta kokeilla yhtä pääainetta yliopistossa ja sitten muuttaa mieltään, jos ainevalinta ei olekaan oikea. Mahdollisimman nopeasti valmistumisen sijaan tärkeää on ollut mahdollisimman oikeaan ammattiin ja alaan päätyminen - valinnan vapaus. Lukuisissa länsimaissa korkeat lukukausimaksut pitävät huolen siitä, ettei samanlaista vapautta ole olemassakaan - joko valmistut siitä, mistä aloitit tai olet tuhlannut ensimmäisten vuosien tuhannet tai kymmenet tuhannet "turhaan." Vähemmän onnekasta niille, jotka huomaavat muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen valinneensa täysin väärän alan.

Olen itse täysin puolueellinen tässä asiassa. Vuosikausia ajattelin, että eräoppaan ja erityisryhmien luonto-oppaan tutkinnollani on elämäni kannalta tärkein merkitys ja kaikki koulutus sen lisäksi on vain suolaa siinä varsinaisessa sopassa. Että elinkeino ja työ löytyisivät ennen pitkää matkailun parista. Olin väärässä. Kymmenen vuotta erilaisia hanttihommia, joista pääosa aivan muuta, kuin "alan mukaista työtä" opetti nöyryyttä, viisautta ja elämäntaitoa, mutta ei tarjonnut sellaista tulevaisuuden näkymää, johon olisin voinut sitoutua. Kolmekymmenvuotiaana palasin "koulun penkille."

Eipä sillä, ystäväni vaihtoi luontoyrittäjän koulutuksensa yliopisto-opintoihin, toinen taas karkasi vastaavan nimikkeen opinnoista painopinnan valmistajaksi. Ja toiseen suuntaan, yliopistolla menestynyt ystäväni ajatteli väitöskirjansa valmistumisen jälkeen ryhtyä puutarhasuunnittelijaksi. Elämänpolkuja on monenlaisia.

Olisi synkkää muuttaa koulutusjärjestelmää sellaiseksi, että aiemmin tehdyt valinnat sulkevat ovia ja tekevät etenemisen mahdottomaksi. Vielä surullisempaa olisi elää yhteiskunnassa, jossa ihmisellä on vain yksi mahdollisuus yrittää ja joko onnistua tai epäonnistua. Syrjäytyneiden tai oikeastaan syrjäytettyjen joukon kasvaessa huomattavaa vauhtia olisikin pyrittävä rakentamaan mahdollisimman monia teitä ja keinoja takaisin työn ja koulutuksen pariin - ihan todellisia keinoja hyöydyttömien kuntous- ja kurssitussirkusten sijaan.

Pääsykoe takaa mahdollisuuden korkeakoulutukseen myös niille, jotka eivät aikanaan menestyneet lukio-opinnoissaan tai parhaimmillaan eivät niitä ole koskaan suorittaneet. Opintojen mahdollisimman laajakirjoinen yhdisteleminen takaa mielekkäitä tutkintoja ja mahdollisuuden katsella ympärilleen ja keksiä sen, mitä itse kukin haluaisi olla tekemässä.

Jos todella halutaan nopeuttaa ihmisten valmistumista, on viisain panostaa riittävään perusturvaan opiskelijoille sekä opinto- ja ammatinvalinnan ohjauksen parantamiseen. Pakottamalla, rajoittamalla ja rankaisemalla saadaan vain yhä enemmän syrjäytyneitä, jotka eivät löydä paikkaansa sen paremmin koulutuksesta, kuin koko yhteiskunnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi! Pahoittelen sanavahvistusta, se ei olisi käytössä, elleivät nämä kommentointitilat olisi roskamagneetteja ilman sitä.

Huomaathan kuitenkin, että seuraan kommentteja. Sana on vapaa, mutta herjaavat ja Suomen lain vastaiset kommentit poistan armotta. Kirjoitathan siis asiasta asiallisesti asiaa.