tiistai 15. helmikuuta 2011

Kotiäitiys - oikeus vai velvollisuus?

Kylläpä nyt kuohuttaa - nimittäin naisen paikka. Nina ja Timo T.A. tietävät luonnollisesti parhaiten missä se on, me muut joudumme kantojamme ja näkemyksiämme hieman harkitsemaan. Tai ainakin niin toivoisin, etenkin luettuani tämän.

Eniten minua koko keskustelussa ihmetyttää tämä outo, holhoava asenne. Naiset eivät ole ihmisiä, vaan yksinkertaista karjaa, joka höynäytetään milloin töihin, milloin kotiin tuottamattattomiksi hipeiksi. Missään tapauksessa he eivät ole aikuisia, itse elämästään ja perheestään päätöksiä aktiivisesti tekeviä (tai edes siihen kykeneviä) yksilöitä. Aina joku muu tietää paremmin, mitä naisten pitäisi tehdä - millaisia äitejä heidän pitäisi olla ja minkälaista naiseutta toteuttaa.

Taivas meitä siltä varjelkoon, että naiset joskus alkaisivat olla osa yhteiskunnallista keskustelua subjekteina - itse valitsevina ja itse itsensä määrittelevinä. Silloin olisi pakko jättää äitiyskeskustelusta pois sanat "sankari", "marttyyri", "elämäntapahippi" jne. ja katsoa niitä ihan oikeita perusteita, joiden vuoksi naiset ja perheet kasvatusvalintoja tekevät.

Esikoisemme (koska lapsen saamiseen tähän perhekuntaan tarvittiin kaksi asiasta samaa mieltä olevaa henkilöä) pääsi/joutui päiväkotiin täytettyään 10kk ja pian sieltä iloksemme perhepäivähoitoon. Kun äitiys- ja vanhempainlomat oli käytetty, meillä ei ollut taloudellisesti muuta mahdollisuutta, kuin mennä molempien takaisin sorvin ääreen. Toisaalta jäätyäni pois töistä esikoinen on ollut paljon myös kotona, mm. koko viime kesän. Olen siis ura-hippi-äiti ja puolisoni on uraisä.

Sekä koti- että uraäitiydessä on puolensa. Kuokkalan perhepäihoitajamme Päivi on hauska, etevä ja hieno tyyppi. Oli pakko sydän kirvellen myöntää, että kenties sittenkin myös kodin ulkopuolella lastani hoidetaan niin taitavasti, että lapsi viihtyy. Se oli myönnettävä viimeistään silloin, kun sunnuntai-aamuna tyttö vetää eteisessä kumppareita jalkaan ja vaatii päästä "hoitolaan." Oli tärkeää myöntää, ettei lapseni ole minusta niin riippuvainen, kuin itse haluaisin ajatella. Ja huomata, kuinka hurjia loikkia mm. kielellinen ja sosiaalinen kehitys otti ikätovereiden kanssa.

Mutta päivääkään en vaihtaisi pois kotona vietetystä ajasta. Kansantalous, smansantalous, kun teemme päätöksiä perheemme rutiineista, työtavoista tai arjesta "kansantalous" ei ole keskustelun perusteiden top10:ssä. Eikä sen kuulukaan olla. Minulla on hyvä 40 työvuotta vielä jäljellä, enkä halua olla osana yhteiskuntaa, jonka mukaan minulla ei olisi lupaa valita käyttää tuosta ajasta osaa kotona lasteni kanssa.

Meidän perheen "lisääntymispäätöksen" tärkein syy oli vilpitön rakkaus lapsiin ja halu olla vanhempi - on se kumma, jos siihen ei sitten olisi lupa käyttää aikaa. Ja juuri niin paljon aikaa, kun kukin perhe itse katsoo tarpeelliseksi, mahdolliseksi ja tärkeäksi. Elämässä on lupa olla työn ja suorittamisen lisäksi muutakin sisältöä - kuten vaikkapa rakkautta, läheisyyttä ja aamuja, jolloin uninen lapsi kierähtää kiinni kylkeen, koska ei vaan halua vielä nousta. Ei niillä ole kansantaloudellista arvoa, mutta toisaalta, jos ne kielletään, ei kansantaloudella ole minulle minkäänlaista arvoa.

Naisen ja miehen - äidin ja isän - paikka on siellä, missä he itse kulloinkin katsovat sen olevan. Kenties kotiaika on vanhemmille vaarallista aikaa, koska silloin vanhemmat eivät osallistu yhteiskuntaan sen paremmin tuottajina, kuin kuluttajinakaan - heidän aikansa haukkaa ja sille sisällön antaa sellainen "suurempi voima", joka ei mahdu työllisyyden, kansantalouden tai yhteiskunnan mittaristoille. Ja sehän on peräti vaarallista, jos ihmiset huomaavat, että elämässä saa luvan kanssa olla muutakin sisältöä, kuin se, mikä ostetaan kaupasta tai ansaitaan työllä.

5 kommenttia:

  1. Mielestäni yksi selitys nk. nykynuorison pahoinvointiin löytyy ylisuorittavista vanhemmista. Rakkaus ja läheisyys vanhempien ja lasten välillä jää joissakin perheissä työn jalkoihin. Työnarkomaanin lapsena aloin rakentaa oma isäsuhdettani vasta kun isä oli kuudennella kymmenellään, en voi sanoa että minulla olisi muistoja isästä muualla kuin työhuoneessa, töissä, palaverissa, tai viemässä bisnesvieraita viihtymään.
    Suorittaminen on saastuttanut työelämän myös vapaa-ajan, nykyihmisen harrastustoimintaa leimaa myös tiukka tavoitteellisuus, moniko enää lukee tai mökillä aamusumppia hörppiessään täyttelee vain ristikkoa hiljaisuudessa. Sosiaalisen kanssakäymisen on korvannut sosiaalinen media. Kaikessa maailman pyörityksessä kenties unohtaa miksi ja kenelle panoksensa todella antaa.
    Olen siinä mielessä onnekas, että miehelläni ja minulla on samanlaiset prioriteetit, emme halua rahaa - mitä me sillä, ei sitä saa mukaan kun kuolee, me haluamme aikaa yhdessä. Osa-aika duunillakin pärjää, jos ei ole lainoja riippakivinä. Omaa loppuaan maan päällä ei voi ennustaa, se voi tulla huomenna. Silloin toivoisi, että olisi käyttänyt edellispäivän rakkaiden ihmisten kanssa, ei ylitöissä, kuntosalilla tai baarissa. Kohtus kaikessa sanotaan, miksi perhe ei siis saisi saada osaansa?

    VastaaPoista
  2. Asiallista tekstiäsi oli mukava lukea! On käsittämätöntä miten ihmiset pääsääntöisesti haluavat päättää muiden puolesta. Ja mielestäni suurin syy työttömyyteen ei ole kotihoidontuki vaan yleinen innottomuus tehdä työtä. On liikaa niitä ihmisiä joille raha tuodaan kotiin, ei tarvitsekaan tehdä mitään. Mutta se onkin vallan toinen juttu.

    Pääpointtina kirjoitukselleni on se että jokainen pitää saada päättää miten elää, ei sitä pidä muiden päättää. Taloudelliset seikat varmasti ajavat monet töihin, jotka kotona haluaisivat olla. Itseni koen etuoikeuteuksi kun saan viettää poikani (1v 6kk) kanssa aikaa kotona, eikä tarvitse stressata lasta viemällä pitkäksi aikaa hoitoon kun työmatka on pitkä ja herätykset olisivat aikaiset.

    Vaikka en olekaan mikään järin hyvä kirjoittamaan halusin silti tuoda omaa mielipidettäni julki.

    VastaaPoista
  3. Mielestäni tärkeämpää kuin se, missä lapsi on hoidossa, on se, että aikuiset, jotka lasta hoitavat, ovat todella lapsen kanssa ja myös henkisesti läsnä. Joskus kotona olo on lähinnä omaa puuhastelua itselle mieluisten asioitten parissa. Emme ole olemassa vain lasta varten, mutta lapsen ollessa pieni,hänelle täytyy löytyä aikaa ovatpa vanhemmat työssäkäyviä tai lastaan kotona hoitavia.

    VastaaPoista
  4. Olen perustanut kotiäitifoorumin, http://p1.foorumi.info/kotona/ - olemme paljon keskustelleet kotiäitien asemasta, lastenhoidon tuesta (joka nyt on vakavasti uhattuna) jne. Kommunistit ovat perinteisesti (ja äskeisissä eduskuntavaaleissakin) korostaneet päivähoito-oikeutta, mutta mielestäni olisi tärkeää myös torjua kotiäitien aseman heikentäminen entisestään, mitä lastenhoidon tuen lakkauttaminen tai leikkaaminen käytännössä merkitsisi. Vasemmistoliitto otti hiljattain kantaa lastenhoidon tuen nostamiseksi muun perusturvan mukana; SKP:han ei edes katso lastenhoidon tukea perusturvaan kuuluvaksi.

    Hienoa, että lapsilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus, mutta mielestäni lastenhoidon valinnanvapauden pitäisi koskea kaikkia alle kouluikäisiä (valinnanvapaus on tietysti tässä suhteellinen käsite, kun kotihoidon valitsevia perheitä rokotetaan taloudellisessa mielessä rankasti mm. verotuksessa).

    VastaaPoista
  5. Kotiäitifoorumin osoite muuten on nykyään kotona.munfoorumi.com - tervetuloa!

    Ja tietysti olisi mukava kuulla, mitä ajatuksia Hannan päässä nykyään liikkuu!

    VastaaPoista

Jätä kommenttisi! Pahoittelen sanavahvistusta, se ei olisi käytössä, elleivät nämä kommentointitilat olisi roskamagneetteja ilman sitä.

Huomaathan kuitenkin, että seuraan kommentteja. Sana on vapaa, mutta herjaavat ja Suomen lain vastaiset kommentit poistan armotta. Kirjoitathan siis asiasta asiallisesti asiaa.